
Nyt on aika astua kiihottavan bondagen eli sitomisen maailmaan.
Bondage koetaan usein kiihottavana siihen liittyvän hallinnan tunteen lisääntymisen, tai sen menettämisen takia.
Bondageen voi liittyä myös hankauksen, puristuksen, hiertymisen tai kiinnitysvälineiden materiaalien kautta saatu seksuaalisen nautinnon kokemus.
Bondageen yhdistetään usein myös aistien herkistymistä sekä roolileikkien ja valtapelin kautta saatuja kokemuksia.
Englanninkielinen sana bondage tarkoittaa sananmukaisesti sidontaa. Bondagea voidaan harjoittaa käsirautojen, köysien, kahleiden, naamioiden, suupallojen, siveysvöiden ja sidontateippien avulla.

Bondagea voidaan toteuttaa useilla erilaisilla tavoilla.
Kumppanit voivat päättää yhdessä sitomisleikin intensiteetin ja seksivälineet, joita siinä käytetään.
Bondage voi olla osa seksiä ilman, että siihen liittyy alistamista ja valta-asetelmia. Uuden asian mukaan ottaminen seksiin, omien ja kumppanin reaktioiden tutkiminen sekä aistien kautta tapahtuva nautintoa voivat olla erittäin kiihottavia ja tunnepitoisia.
Bondage voi olla myös osa identiteettiä ja pitkissä sitomissessioissa on usein mukana psykologisia prosesseja. Sitominen tuo joillekin myös meditatiivisen tilan, jossa arjen murheet unohtuvat ja stressi lievittyy.
Hellempään sitomiseen voi kuulua kumppanin silmien sitominen pehmustetun naamion tai sidontaliinan avulla ja ranteiden sitominen yhteen, tai kiinni esimerkiksi sängynpäätyyn pehmustettujen käsirautojen avulla.
Bondage voi olla myös rajumpaa, kipua tuottavaa sadomasokistisiin roolileikkeihin ja valta-asemaan perustuvaa toimintaa.
Sadomasokistinen roolileikki edellyttää osallistujiltaan luottamusta ja yhteisymmärrystä toisiaan kohtaan. Myös erilaiset sopimukset ennen roolileikin alkua kuuluvat vastuulliseen toimintaan.
Sadomasokistisessa-seksissä on oleellista, että sitä harjoittavat osapuolet sopivat ns. turvasanoista sekä roolileikin sisällöstä.
Turvasanojen tarkoituksena on mm. ohjailla roolileikin tapahtumia, keskeyttää leikki tai lisätä sen intensiteettiä ilman, että leikin nautinnollinen jännite katoaa.
Erilaiset, tukevaan sitomiseen tarkoitetut nahkaiset ja metalliset kahleet kestävät pidemmissäkin sessioissa ja levitystangot sekä huput rajoittavat subin toimintaa entisestään.

Bondage-välineiden kautta voidaan sekä rajoittaa, että vahvistaa ihmisen eri aisteja. Kun yksi aisti estetään, muut aistit vahvistuvat korvaamaan hetkellisesti menetettyä aistia.
Kun silmät ja kädet ovat sidottuina, äänet, kosketus, maut ja hajut tuntuvat tavallista voimakkaammilta. Tämä saattaa olla seksuaalisesti erittäin kiihottavaa ja kihelmöivän jännittävää!

Köysillä sidottaessa on hyvä opetella sidontaan liittyviä alkeita kokeneemmalta harrastajalta tai tutustua tutoriaalivideoihin.
Käsiä ja jalkoja sidottaessa, huolehdi ettei sidonta häiritse verenkiertoa. Köysisidonnassa on hyvä pitää saksia lähellä, jos köydet täytyy saada nopeasti irti.
Turvasana ja raamit, joiden sisällä sidontasessiossa liikutaan, on hyvä sopia ennakkoon.
Siveysvyö on osa kiihottavaa ja suostumuksellista valtaleikkiä. Siveysvyö on lukittava peniskotelo, joka on valmistettu metallista, silikonista, muovista tai nahasta.
Siveysvöiden ideana on estää sekä itsetyydytys että penetroiva seksi. Yleensä myös erektio on mahdoton siveysvyötä käytettäessä.
Laadukkaat siveysvyöt mahdollistavat pitempikestoisenkin session, sillä ne on valmistettu laadukkaista materiaaleista ja anatomisesti oikealla tavalla.
Siveysvyön avaimen haltija voi kiusoitella siveysvyön kantajaa ja määrätä erilaisia toimintoja, tai rangaistuksia siveysvyön käyttäjälle.
Valta-asemaan liittyvät kokemukset voivat olla molemmista todella kiihottavia ja mukaansatempaavia!

Bondage ja erilaiset sen ympärille kehittyvät roolileikit, kokeilut, sessiot ja valtapelit toimivat parhaimmillaan parisuhteessa lähentävänä ja rikastuttavana tekijänä edellyttäen, että molemmat osapuolet nauttivat sitomisleikeistä.
Tärkeintä on tutustua bondageen avoimin mielin, sillä sen avulla voidaan saada uusi ja erittäin kiihkeä ulottuvuus seksielämään.
Kaalimato.com verkkokaupassa on laaja valikoima erilaisiin bondage-leikkeihin sopivia välineitä. Sekä aloittelija, että konkari löytää meiltä sopivat välineet kiihottavaan sitomiseen.
Voit myös tutustua sidontasetteihin, joissa on monipuolisesti erilaisia bondageen liittyviä välineitä.
Laadukkaaseen ja hyvännäköiseen köysisidontaan sopiva KINK - Köysisetti sidontaan on tutustumisen arvoinen laatua arvostavalle parille tai köysisidontaa harrastaville.
Kaipaatko erittäin intensiivistä stimulaatiota anaaliin ja eturauhaselle? Eivätkö perinteiset tapit tuo enää toivottua nautintoa? Tutustu Mystim-tuotesarjan Big Bend-it! -eturauhaskiihottimeen...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Anaalitähystin sopii tarkempiin tutkimuksiin ja kiihottaviin lääkärileikkeihin!
Anal Speculum avautuu n. 5 cm jonka ansiosta sillä on helpompi puhdistaa, rentouttaa sekä voidella anaali ennen yhdyntää.
Kiedo kivesvenytin säkkiesi juureen ja saat upeat, roikkuvat pallit! Mukavan tuntuinen pallinvenytin venyttää tehokkaasti mutta ei kuitenkaan liikaa ja pysyy hyvin paikoillaan.
Oxballs-kivesvenytin on valmistettu kevyestä ja kumimaisesta Flex-TPR -materiaalista.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!SEI MIO tuotesarja YKSINOIKEUDELLA Kaalimadosta!
Nikkelittömät ja säädettävät nipistimet ovat hyvä lisä makuuhuoneeseen niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin harrastajille. Nipistimet sopivat BDSM-leikkeihin sekä aistinautintojen tutkimiseen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Huippulaadukkaan tuotevalmistajan Zadon taidonnäyte on nyt tarjolla jalkojen levitystangon ja kahleiden muodossa. Kestävä ja reiluun pituuteen (max. 117 cm) säädettävä metallitanko on mainio väline BDSM-sessioissa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Näppärä 4-osainen SEI MIO:n bondage- ja BDSM-roolileikkeihin soveltuva seksivälinesetti, joka huokuu eleganssia ja tyylikkyyttä. Miellyttävästä polyesteristä valmistetut sidontaliinat sekä spandeksista valmistettu silmämaski rajoittavat liikeratoja ja peittävät näköaistin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin laadukas 14-osainen dilatointiin tarkoitettu setti kaikille kokeilunhaluisille! Nämä dilaattorit eli sondit ovat varreltaan pyöreitä ja niissä on tasaiseksi litistetty kiinnipitoa helpottava kanta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Zado Leather Harness on huippulaadukas nahkatuote joka on tarkoitettu BDSM-leikkeihisi. Aidosta nahasta valmistettu harness huokuu asennetta ja tyylikkyyttä!
Tämä kaunis ja tyylikäs harness koostuu tukevista nahkaremmeistä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kokeile ja innostu uusista erilaisista asennoista! Tämä tuote mahdollistaa ja helpottaa useita erilaisia rakasteluasentoja. Kahlesetti sopii villeihin seksileikkeihin pariskunnille sekä liikuntarajoitteisille henkilöille helpottamaan rakasteluasennoissa pysymistä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiotos Steel -tuotesarjan tyylikäs, laadukas ja kestävä, 100%:sta teräksestä valmistettu penisplugi suihkupäällä. Tämä ei aloittelijoille tarkoitettu penisplugi laajentaa virtsaputkea monipuolisen muotoilun sekä paksuutensa ansiosta mukavasti.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim Flexing Flavio on IHANA eturauhaskiihotin ja todellinen täsmätuote: voit taivuttaa sen haluamaasi asentoon ja se antaa sinulle nautinnollisia sähköimpulsseja, kun liität sen esimerkiksi Mystim Cluster Buster- Mystim Tension Lover 2...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Loistavassa 7-osaisessa Complete Surrender-sidonta- ja seksivälinesetissä on kaikki, mitä tarvitset luodaksesi nautinnollisen session kumppanisi kanssa. Laadukkaasta materiaalista valmistettu sidontasetti kestää käyttöä ja aikaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Erittäin hekumallinen ja suurta tyydytystä tuova penishäkki anustapilla on markkinoiden aateliaa! Laadukas täyden palvelun setti miehille!
Superkestävästä ja joustavasta TPR-materiaalista valmistettu penishäkin ja anustapin yhdistelmä soveltuu käytettäväksi huomaamattomuutensa ansiosta ihan arkenakin!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!BDSM-henkeä huokuva, kestävä ja tyylikäs ZADO:n harness on laadukas ja täydellinen valinta erikoisuutta etsivälle miehelle! Zadon nahkainen vartaloharness soveltuu pidettäväksi sellaisenaan kaikenlaisissa partyissa sekä myös vaatteiden alla.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukkaat ja raskaat Clejuso-jalkaraudat ovat BDSM -hard corea. Nämä ammattimaiseen kahlitsimeen tarkoitetut jalkaraudat ovat todelliset kahleet ja ne painavat YLI KILON! Nilkkakahleissa on turvallisuutta lisäävä painike...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vain BDSM-ammattilaisille, jotka tietävät mitä tekevät! Ei känniseksiin, sekoiluun eikä suhteen korjaamiseen seksillä...
Laadukkaat, raskaat sekä kovaan sitomiseen tarkoitetut Clejuso-käsiraudat nr. 13 ovat erotiikka-alan parhaimmistoa...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Helppokäyttöiset, ruuvattavat Electro Nipple Suckers -nännipumput "imevät" ja turvottavat nännejäsi tehokkaasti. Kun lisäät siihen vielä kutkuttavan kiihottavia sähköimpulsseja, saat ennenkokematonta stimulaatiota!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukkaat lateksista valmistetut käsineet fistaukseen! Vahvat mutta ohuet unisex-käsineet tuntuvat käsissä miellyttäviltä ja ovat käytössä hygieeniset! Käsineen yläreunassa tyylikäs Fist It -teksti. Parempi vaihtoehto tiskihanskoille!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tätä ei ole IKEAkaan keksinyt vielä! Tarjolla on laadukasta suomalaista käsityötä parhaimmillaan! Ei ruuvin kiinnittämisiä kattoon tms. vaan jäätävän helppo tapa kiinnittää kumppani käsistään ovea vasten BDSM -leikkien ajaksi!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiotos - Piss To Ass Plug on nimensä mukaisesti pissat peräsuoleen -tuote. Erikoinen ja erilainen tuote kaikille niille, jotka pitävät eriteleikeistä.
Huippulaadukas penisplugi ja anaalitappi yhdessä saattelee Sinut helpolla ja kätevällä tavalla leikkeihin...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Nyt voit pakkojuottaa kumppaniasi haluamallasi nesteellä nautinnollisten Bdsm-sessioittenne aikana helpolla tavalla. Ontolla suutapilla ja altaalla varustettu "gägi" sulkee kumppanisi suun ja pakottaa hänet ottamaan valitsemasi nesteen suoraan suuhun.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kätevä spermastopperi terskan päähän. Kiotos Bizarre spermastopperi koristaa peniksesi kärkeä ja toimii oivallisena esteenä mällin lentämiselle. Mällin lentämisen estäminen on erittäin kiihottavaa monien mielestä ja tuo seksihetkiin täysin erilaista ulottuvuutta.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Laadukas, kestävä, sileäpintainen ja varresta muotoiltu pitkähkö penisplugi virtsaputken laajentamiseen. Umpinainen penispora myös estää sperman ulospääsyn mikä on monista miehistä erityisen kiihottavaa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kiotos Steel-sarjan kissamaiset nänninipistimet ovat täyttä rautaa! Näillä erittäin kauniilla sekä huippulaadukkailla nänninipistimillä teet BDSM-leikeistäsi kerralla huikean paljon eroottisemmat sekä tyylikkäämmät.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Reilun kokoinen, laadukas, ontto ja sileäpintainen penisplugi on kuin ankkuri peniksen päässä. Tyylikkäästi muotoiltu penisankkuri pitää peniksen kiihottavan näköisenä ja tuo seksiin mukavaa piristystä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!0,6 senttiä paksu penispora laajentaa virtsaputkeasi nautinnollisella tavalla. Ota penispora mukaan roolileikkeihisi ja nauti dilatoimisesta!
Tässä kestävässä ja laadukkaassa sondissa on kaksi erilaista päätä: sileä ja helminauhamainen.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Torpedo penisplugi on tyylikkäästi muotoiltu. Plugi on ontto, joten virtsa ja sperma pääsevät sen läpi. Teräksistä, laadukasta ja metallirenkaalla varustettua penisplugia voidaan käyttää sekä renkaan kanssa että ilman sitä.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!S-kokoiset Kiotoksen nännipumput sopivat tarkkaan, kohdistettuun ja intensiiviseen stimulointiin. Helppokäyttöisten nännipumppujen avulla saat helposti uudenlaista kihelmöintiä ja pientä kipua BDSM-leikkeihisi!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä Master Series -sarjan tukevarakenteinen seksituoli on valmistettu teräksestä. Tuoliin sidotun miellyttävyys on varmistettu pehmustetuilla, helposti puhdistettavilla keinonahkapehmusteilla. Pehmusteiden ansiosta myös pidempikestoiset spanking- ja rakastelusessiot ovat mahdollisia.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Lukittava kuminen penis- ja kivespussi tuo vauhtia ja villiä menoa seksileikkeihisi. Oletpa sitten master, domina, sub tai vaikkapa switch, saat tämän penisvankilan käyttämisen avulla nautintoa joka tapauksessa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Heart’s Desire -klitoriskiihotin on pieni ja söpö, mutta tuottaa suurta nautintoa ja jännitystä! Paljon mahtuu pieneen pakettiin, sillä Mystimin sähköä johtava klitoriskiihotin sekä värisee että antaa sähköimpulsseja...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim-tuotteet ovat sähköiseen stimulaatioon perustuvia huippulaadukkaita ja kestäviä tuotteita. Geishakuulien sähköinen ärsyke stimuloi emättimesi seinämän hermoja, lisää verenkiertoa emättimesi alueella ja rakkauslihaksesi supistelemaan!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystim O(h!)-thello on dildo, jolla voidaan johtaa heikkoa sähkövirtaa anaaliin sekä vaginaan. Tämä dildo yhdistetään tuotteen kannassa kiinteästi olevalla liitinjohdolla esimerkiksi Mystim Pure Vibes 3-, Mystim Tension Lover 2-...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Se ei pelaa joka pelkää! Nyt saat äänettömälle yhtiökumppanillesi kullanhohtoisen kruunun, jos vain uskallat kokeilla! Mystim Pearly Pete -peniskruunu ei vain näytä upealle vaan se myös puristaa peniksesi kärkeä nautinnollisesti ja johtaa siihen sähköimpulsseja!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Vangitse ja lukitse hänen riehakas kalunsa aloilleen tällä herrasmiesten siveysvyöllä. Pubic Enemy No 1 -penishäkki estää vankiasi kovettumasta eikä hän pääse kasvamaan mittoihinsa ennenkuin valtias/valtiatar tulee vapauttamaan hänet.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Mystimin Right on Ron-vibraattori on suunniteltu erittäin intensiiviseen G-pistestimulaatioon jota voi tuottaa niin sähköimpulssein kuin värinällä – tai niillä molemmilla yhtä aikaa!
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Napakkaan ja todella kiihottavaan bondageen tarkoitetut käsikahleet pitävät olkavarret tiukasti kiinni vartalossa ja kädet selän takana.
Tyylikkäät, laadukkaat ja kestävät käsikahleet ovat valmistettu puolikiiltävästä...
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Kätevä kahlesetti nilkkojen tai ranteiden sitomiseen. Kahleiden välissä on teräksestä valmistettu levitystanko, joka pitää kumppanin jalat auki.
Kahleiden sisäpinta on samettivuorattu ja itse kahleet ovat leveillä tarranauhoilla portaattomasti säädettävät.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämän silmämaskin alta ei kurkistella! Muotoiltu, pehmustettu ja kaksikerroksinen silmämaski asettuu hyvin paikoilleen.
Laadukas silmämaski on miellyttävän tuntuinen ja se pysyy paikoillaan kovemmassakin menossa.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!Tämä köysi mahdollistaa ihanat pimeässä hohtavat sitomisleikit riittävän pitkällä köydellä. Köysi voidaan sitoa mitä erilaisimpiin solmuihin ja sillä voidaan tehdä mystisesti pimeässä hohkaavia kauniita kuvioita vartalolle.
Nopea toimitus - tilaa arkisin klo 14.00 mennessä, pakettisi lähtee vielä saman päivän aikana! Toimitus heti omasta varastosta!